Metsänomistajana arvotiheikössä

Toimeentulo. Taloudellisen tuloksen turvaaminen. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Suvun perinnön vaaliminen.

Suomalaiset metsänomistajat liittävät metsiinsä moninaisia arvoja ja tavoitteita, joita on viime vuosikymmeninä selvitetty useissa kysely- ja haastattelututkimuksissa. Metsien yhteydessä puhutaan taloudellisista ja ekologisista sekä maisema- ja virkistysarvoista, mukaan lukien metsän arvo hiljentymis- ja mietiskelypaikkana. Arvojen nähdään osaltaan vaikuttavan siihen, millaisia aineellisia ja aineettomia tavoitteita metsänomistajat asettavat metsienkäytölleen. Toisin sanoen tavoitteiden ajatellaan olevan arvopohjaisia – metsänomistajat arvostavat tiettyjä metsän tarjoamia mahdollisuuksia ja päättävät toimia sen mukaisesti.

Metsiin liittyvässä nykykeskustelussa korostetaan metsänomistajakunnan moninaisuutta ja moniarvoisuutta. Tämä vaikuttaa olevan yleisesti tunnustettu asiaintila – metsänomistajakunta on yhä moninaisempi ja liittää metsiinsä erilaisia arvoja. Keskustelijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, miksi metsänomistajien arvot ja tavoitteet eivät käytännössä realisoidu tietynlaisina metsänhoitotoimenpiteinä.

Kiistan kohteena on erityisesti jatkuva kasvatus: miksi metsänomistajien lisääntynyt kiinnostunut jatkuvaan kasvatukseen ei ole johtanut jatkuvan kasvatuksen suurempaan yleistymiseen? Miksi arvot eivät materialisoidu metsässä? Syitä on haettu niin tasaikäisrakenteista metsänhoitoa painottavista neuvontapalveluista kuin luonnon asettamista reunaehdoista – mikä tahansa ei ole mahdollista aina ja kaikkialla.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen arvoja antropologisesta ja sosiaalipsykologisesta näkökulmasta tavoitteenani lisätä ymmärrystä arvojen ja toiminnan välisestä suhteesta. Työskentelen tutkijana ForTranin työpaketissa, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä metsänomistajien ja metsäalan ammattilaisten näkemyksistä, verkostoista ja käytännöistä. Hyödynnän työssäni etnografisia menetelmiä eli osallistuvaa havainnointia ja vapaamuotoisia haastatteluita.

Kokemus arvokkuudesta on tärkeää

Metsätalouden tiedepaneelin tuoreen kirjallisuuskatsauksen mukaan metsien luonto- ja ympäristöarvojen merkitys ja niiden turvaaminen ovat nousseet yhä merkittävämmiksi metsien käytön hyväksyttävyyteen vaikuttaviksi tekijöiksi viimeisten 20 vuoden aikana. Luontoarvoissa korostuu luonnon monimuotoisuus. Luonnonvarakeskuksen metsänomistajakyselyissä taas on havaittu, että suomalaiset yksityismetsänomistajat arvostavat luonnon monimuotoisuutta. Tästä huolimatta metsäluonto köyhtyy ja tasaikäisrakenteinen metsäkasvatus pitää pintansa vallitsevana metsänhoitomenetelmänämme.

Mistä ristiriita johtuu? Vastausta voidaan hakea sosiaalipsykologisesta ja antropologisesta arvotutkimuksesta.

Aloitetaan arvojen määritelmästä – mitä arvot oikein ovat? Arkiymmärryksen mukaan arvot ovat asioita, joita pidetään arvokkaina ja tärkeinä. Se mitä arvostamme, on osa minuuttamme, identiteettiämme. Arvot ovat siis yksilöllisiä.

Toisaalta puhutaan myös kansallisista arvoista, jotka ovat jaetun, jopa myyttisiä ulottuvuuksia lähentelevän, suomalaisuuden ytimessä. Moraaliajattelua ja arvoja tutkinut sosiaalipsykologi Klaus Helkama mieltää suomalaisten kansalliseen omakuvaan kuuluviksi yhteisöllisiksi arvoiksi muun muassa tasa-arvon, luontoarvot, rehellisyyden ja ahkeruuden. Samalla hajonta yksilöllisissä arvoissa on suurta – arvot sekä yhdistävät että erottavat suomalaisia. Helkama puhuukin arvoista kolmella eri tasolla: yksilölliset arvot, yhteisölliset arvot ja arvot toimintana.

Helkaman mukaan tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset eivät välttämättä toteuta teoillaan kyselyissä kannattamiaan arvoja. Syynä tähän voi olla inhimillinen pyrkimys esitellä omat arvonsa siten, että ne ovat yhdenmukaisia sen viiteryhmän kanssa, johon yksilö samaistuu.

Jos esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden suojelun koetaan olevan suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti vallitseva arvo, ihmiset vastaavat todennäköisemmin arvostavansa juuri luonnon monimuotoisuuden suojelua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että he käytännössä toimisivat sen mukaisesti.

Antropologi David Graeberin mukaan arvo muotoutuu toiminnassa ja tarvitsee aina yleisön, jonka arvion toimija kokee merkitykselliseksi ja ottaa vakavasti. Arvo on vertailua. Toiminta, esimerkiksi avohakkuu/uudistushakkuu – huomaa sävyero termeissä – voidaan kokea arvokkaaksi toiminnaksi vain suhteessa yleisöön. Tämä yleisö on usein kuvitelma siitä viiteryhmästä, joka arvostaa kyseistä toimintaa.

Tilannetta monimutkaistaa se, että kulttuurisia arvoyhteisöjä on useampia. Suomalaisen metsänhoidon kontekstissa voimme tällä hetkellä tunnistaa tasaikäisrakenteisen ja jatkuvapeitteisen kasvatuksen viiteryhmät, jotka ovat myös moraalijärjestelmiä. Se, mikä on yhden järjestelmän viitekehyksessä arvokasta toimintaa – vaikkapa oikea-aikainen taimikonhoito – onkin toisen mukaan vähintäänkin kyseenalaista.

Metsänomistaja saattaa kokea tilanteen hämmentävänä: Kenen puolen kääntyä? Ketä uskoa?

Tekeminen, joka rikkoo viiteryhmän normeja voi vaarantaa yksilön mielikuvan oman tekemisensä arvokkuudesta. Kyse on siis jännitteestä toiminnan ja jaettujen arvojen välillä. Kuten Helkama toteaa, tutkimustiedon valossa yhdenmukaisuus yhteisön koettujen arvojen kanssa on yhteydessä onnellisuuteen – olivatpa nuo arvot itsessään mitä hyvänsä. Tässä kohtaa on tärkeää huomata, että yksilön käsitys kuvitellun viiteryhmän arvoista ja niiden yhteydestä toimintaan ei perustu vain tietoon. Ihmisiin vaikuttavat olennaisesti myös luulot ja mielikuvat siitä, mitä hänen viiteryhmänsä arvostaa.

Suuri osa ihmisen toiminnasta on siis pyrkimystä yhdenmukaisuuteen. Ihmiselle on tärkeää saada kokemus siitä, että hänen toimiaan, ja siten häntä itseään, pidetään arvokkaana.

Ainakin toistaiseksi tasaikäisrakenteinen metsänkasvatus on Suomessa laajemmin jaettu, hyväksytty ja institutionalisoitu tapa hoitaa metsää. Se on läsnä niin neuvontapalveluissa, teknologioissa kuin poliittisissa ohjauskeinoissa ja välittyy siten metsänomistajille ikään kuin rutiininomaisesti. Lisäksi siihen linkittyy vahvasti mielikuva suomalaisesta huipputason metsäosaamisesta. Jatkuva kasvatus puolestaan tuli tasavertaiseksi menetelmäksi vasta metsälain muutoksen myötä vuonna 2014. Jatkuvan kasvatuksen metsien kehitystä on Suomessa seurattu maastossa 1980-luvulta lähtien.

Suomalaisen metsänhoidon kontekstissa vallitsevaa paradigmaa vastaan toimiminen vaatii itsenäistä tiedonhakua. Tilanteesta riippuen, ja vaihtelevissa määrin, se vaatii myös sosiaalisten tottumuksien koettelua ja paheksunnan sietokykyä. Onko siis mikään ihme, että jatkuva kasvatus on vielä marginaalissa? 

Arvo on sosiaalinen prosessi

Antropologiassa korostetaan arvojen sosiaalisia ja kulttuurisia aspekteja sekä aika- ja paikkasidonnaisuutta. Tästä seuraa, että antropologisen ymmärryksen mukaan arvot eivät ole pysyviä vaan ne voivat liudentua, hiipua ja muuttaa muotoaan toimintaympäristön fyysisten ja sosiaalisten muutosten myötä. Arvo on prosessi, virta, jatkuvassa liikkeessä.

Arvojen tarkasteleminen tuo väistämättä hierarkian esiin. Jotkut arvot ovat tärkeämpiä kuin toiset.  Antropologiassa puhutaan kulttuurisesta arvohierarkiasta, jota yksilöt uusintavat, mutta myös muuttavat omalla toiminnallaan. Voimme siis identifioida niin sanottuja avainarvoja.

Jokaisessa kulttuurissa on kuitenkin useampia arvoja, jotka yksilöt sisäistävät ja joita voi olla vaikea tavoitella samanaikaisesti. Lisäksi yksilöiden täytyy sovittaa arvot jokapäiväisen elämän vaatimuksiin: työ, lasten- ja kodinhoito, harrastukset, sosiaalisten suhteiden vaaliminen. Kuten antropologit Joel Robbins ja Julian Sommerschuh kirjoittavat, tämä johtaa variaatioon henkilökohtaisissa arvoissa.

Joissakin tilanteissa tiettyjä arvoja – vaikkapa luonnon monimuotoisuuden suojelua – on helpompi toteuttaa kuin toisissa. Esimerkiksi sertifikaattien vaatimukset ylittävä säästöpuiden jättäminen on helpompi valinta metsänomistajalle, jonka toimeentulo ei ole metsästä riippuvaista. Myös ympäröivä yhteisö voi ohjata metsänhoitomenetelmien valintaa koetun sosiaalisen paineen kautta. Paine yhdenmukaisuuteen voi olla kova, vaikka varsinaista pakkoa ei olisikaan. Ja toki myös luonto vaikuttaa arvojen realisoitumiseen: kasvupaikkatyyppi, puulajit, hirvet, petolinnut, uhanalaisten lajien esiintymät, ilmasto.

Joskus omia arvojaan vastaan saattaa toimia vastentahtoisesti tai tietämättään. Niin Metka-kannustejärjestelmään kuin sertifikaattien kriteereihin sisältyy sisäänkirjoitettuja arvoja. Uusi metsänomistaja saattaa luottaa neuvontapalveluiden asiantuntemukseen, jolloin hänen omien arvojensa ja tavoitteidensa toteutuminen on kiinni yksittäisen neuvojan arvomaailmasta, asiantuntemuksesta ja suhtautumisesta työnkuvaansa.

Lisäksi samaa arvoa voi ilmentää monenlaisella toiminnalla ja sama toiminta voi vastaavasti kuvastaa useampaa arvoa. Esimerkiksi se, että metsänomistaja jättää runsaasti säästöpuita ja lahopuuta metsäpalstalleen voi kuvastaa niin halua suojella hömötiaisia kuin pyrkimystä ylläpitää hyviä suhteita mökkinaapuriin tai jatkaa isoisän metsänhoitokäytäntöjä – tai kaikkia näitä. Ei siis ole syytä olettaa, että tietynlainen toiminta linkittyisi ikään kuin automaattisesti tietynlaiseen arvomaailmaan.

Apua arvojen etsintään?

Millaisilla tutkimusmenetelmillä tällaiseen arvotiheikköön voi päästä käsiksi? Kuinka tutkia ”metsänomistajien arvoja”, jotka tässä kirjoituksessa esitellyn ymmärryksen mukaan muotoutuvat ja realisoituvat osana laajempaa verkostoa?

Antropologisen ymmärryksen mukaan arvoja tehdään ja tulkitaan sosiaalisessa kontekstissa. Löytääkseen arvoja on siis lähdettävä ulos maailmaan ja hakeuduttava arvoja kuhiseviin sosiaalisiin tilanteisiin.

ForTranissa etsimme arvoja niin haastatteluiden ja metsäkävelyiden keinoin kuin metsänhoitoon liittyvistä koulutuksista, webinaareista ja seminaareista. Yhtä lailla meitä kiinnostavat metsäalan oppilaitosten opetussisällöt, metsäalan lehdet, valtakunnalliset uutiset ja sosiaalisen median keskustelut. Haastattelemme sekä metsänomistajia että metsäalan ammattilaisia. 

Millaisia ajatuksia kirjoitus herättää? Millaisia arvoja sinulla on metsänomistajana tai metsäalan ammattilaisena ja millaiset seikat vaikuttavat mahdollisuuksiisi toteuttaa arvojesi mukaisia toimenpiteitä metsässä? Mistä suomalaiseen metsänhoitoon vaikuttavia arvoja kannattaisi etsiä? Otamme kiitollisina vastaan kaikki ehdotukset, vinkit ja mielipiteet. Etsimme myös haastateltavia sekä metsänomistajien että metsäalan ammattilaisten joukosta ympäri Suomea.

Kiinnostuitko? Voit olla yhteydessä sähköpostitse ForTranin tutkijaan Jelena Salmeen (jelena.j.salmi@jyu.fi).

Lähteet:

Graeber, David. 2001. Toward an Anthropological Theory of Value: The False Coin of Our Own Dreams. New York: Palgrave.

Helkama, Klaus. 2015. Suomalaisten arvot: Mikä meille on oikeasti tärkeää? Helsinki: SKS.

Karppinen, Heimo. 2000. Forest Values and the Objectives of Forest Ownership. Metsäntutkimuslaitoksen Tiedonantoja 757. Helsinki: Finnish Forest Research Institute.

Karppinen, Heimo, Harri Hänninen, ja Paula Horne. 2020. Suomalainen metsänomistaja 2020. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 30/2020. Helsinki: Luonnonvarakeskus. https://jukuri.luke.fi/handle/10024/545837.

Kumela, Hanna ja Hänninen, Harri. 2011. Metsänomistajien näkemykset metsänkäsittelymenetelmien monipuolistamisesta. Metlan työraportteja 203. Helsinki: Metla.

Robbins, Joel ja Julian Sommerschuh. 2016. Values. Cambridge Encyclopedia of Anthropology. https://www.anthroencyclopedia.com/entry/values.

Rämö, Anna-Kaisa ja Toivonen Ritva. 2009. Uusien metsänomistajien asenteet, motiivit ja aikomukset metsiin ja metsänomistukseen liittyvissä asioissa. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen raportteja 216. Helsinki: PTT.

Tyrväinen, Liisa, Paloniemi, Riikka, Mäkelä, Marileena, Muotka, Timo, Suopajärvi, Leena, Leppänen, Jussi, Piiroinen, Tiina, Pynnönen, Sari ja Hokkanen, Aija. 2024. Mitä metsiltä halutaan 2035? Kansalaisten, metsänomistajien, yritysten ja metsäpolitiikan näkökulma. Metsäbiotalouden tiedepaneelin raportti 3/2024. Helsinki: Metsäbiotalouden tiedepaneeli.